lauantai 2. maaliskuuta 2013

Kotia kohti

No niin, täällä alkaa pikkuhiljaa reissu loppumaan ja matka kohti kotosuomea alkaa. Mahtava reissu ollut kaikenkaikkiaan ja varmasti monella tapaa ikimuistoisin Thaimaan matka tähän mennessä. Pikkuinen on tuonut olemassaolollaan matkaan erityisen vivahteen, sekä aiheuttamallaan työn- ja huolenmäärällä, että ihanuudellaan.
Matka takaisin taittuu kaikilla mahdollisilla kulkuneuvoilla: laiva, pikkubussi, juna, metro, taksi ja lentokone. Joka välissä tietenkin odottelua ja säätöä moneen suuntaan. Matka on pitkä ja matkustustunteja kertyy plakkariin monta. Mutta uskon, että matkanteko sujuu hyvin, vaikkakin se varmasti raskastakin pikkuisen ikiliikkujan kanssa on. Mukana on edelleen ainakin dvd soitin, iphone ja askartelutarvikkeita.
Viimeiset huitsat rannalla..
 Kotosuomessa on kuuleman ja näkemän mukaan tällä hetkellä erittäin kylmä, poikkeuksellisen kylmä maaliskuu. Olimme hieman jo varautuneet, ettei lämpimimpiä toppavermeitä enää tarvitsisi kaivaa esiin. Mutta ei muuta kun untuvatakkia ja talvisaapasta ilmeisesti taas vaan niskaan Suomeen tullessa.

Katsotaan miten bloggailun käy Suomeen päästyä, mietin jatkaisinko vanhaa blogia vai miten homma etenee. Nähtäväksi jää, mutta voi olla että lähestyvä kevät ja enenkaikkea tuleva ihana Suomen kesä haastaa taas kuvaamaan ja sitä myötä jatkamaan tarinankerrontaa-ja tällä kertaa jo kaksivuotiaan pikkuihmisen kanssa. Eli äitiysnäkökulmasta jatkettaisiin. Postaan kuitenkin vielä todennäköisesti tähän blogiin jostain Thaimaaseen liittyen.
 
 Ps. Kiitokset muuten muutamista huomionosoituksista haasteiden kautta, joita olen matkan varrella saanut, vaikka niihin onkin jäänyt vastaamatta;).

10 kommenttia:

  1. Leppoisaa kotimatkaa! :) meille yöjuna oli yks reissun mageimpia elämyksiä, tykättiin tosi paljon! Lautalta vaan kannattaa oikeesti kiirehtiä bussiin, ettei joudu lasten kanssa takapenkille, kuten me.... Se dösä ei varsinaisesti ollut V.I.P. :P
    -A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takapenkillä oltiin, ja oli hardest part from the trip...;D

      Poista
  2. turvallista kotimatkaa!
    nähään pian sitten suomessa:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos blogistasi, tähän palaan jos vain suinkin päästään sinne joskus reissaamaan.
    Turvallista kotimatkaa ja tervetuloa Suomen talveen! Helsingissä satoi viime yönä useampi sentti lunta ja pakkanen paukkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Ja vielä on joitain postauksia tulossa;)

      Poista
  4. Kiitos kun olet jakanut matkanne blogissasi. On ollut mukava päästä välillä sinne auringon lämpöön täältä kotisohvalta. :) Ja erityisen mielenkiintoista on ollut lukea miten sujuu matkailu pienen kanssa, kun noita pieniä on täälläkin. Ehkä minä vielä joku päivä uskaltaudun lentokoneeseen noiden pikkuhirmujen kanssa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos seuraamisesta;). Aivan, onhan se jonkinlainen koitos (kai) ja tuskin olisin suostunut tuon meidän elohopean kanssa reissuun, ellei tällaista lentämisjärjestelyä olisi ollut... En tiedä sitten.

      Poista

Hienoa kun kommentoit, kiitos!
Asiattomat ja loukkaavat kommentit jätän kuitenkin julkaisematta;).