Finlään

Saavuimme siis alkuviikosta Suomen kamaralle. Matka oli pitkä ja rankkakin, mutta siitä on toivuttu hyvin. Tavarat purettu, pulkkamäkeen päästy, karjalanpaistia syöty ja 90v juhlilla oltu. Vaan vielä odottaa sen muutama koneellista kesävaatetta pyykkäämistään.

Mutta eipä tunnu olevan kiirettä kesävaatteiden pyykkäämisellä, kun täysi talvi tuntuu vielä olevan päällä. Olin varautunut, että kevät olisi hieman pidemmällä kun saavutaan, mutta samat talvivaatteet tuntuu olevan vielä tarpeellisia: untuvatakki, lämpimimmät mahdolliset talvikengät ja paksut tumput. Hieman vilakka tuntuu siis vielä olevan, mutta ainakin aurinko paistaa eri kulmasta. Mutta säästä nyt on jauhettu varmaan jo jokapuolella tarpeeksi, eikä siitä sen enempää.

 Suomalainen kulttuuri sen sijaan tuntuu näyttäytyvän taas hieman eri valossa. Tylyys, myrtyneisyys, kiire, oman navan tuijottaminen ja kyynärpäätaktiikka vain osuu silmiin. "Painu nyt he...ttiin siitä, kuka tuokin tuossa on, mitä sinäkin siinä tuijotat" -asenteet tuntuvat vain olevan vallalla, varsinkin keskustassa ruuhka-aikaan liikkuessa, missä todellakin saa pitää kiirettä ettei jää ryysivien ihmisten jalkoihin.  Dissaamisen, arvostelun, valittamisen negatiivinen kulttuuri tuntuu valuvan televisiosta ja netistä omaan syliin.

Oma kokemukseni vain on, että tällainen asenne ei paista thaimaalaisessa kulttuurissa. Sen sijaan tuntuu, että siellä koitetaan yhdessä tehdä kaikki asiat mahdollisimman helpoksi ja mukavaksi kaikille-vaikkapa tuntemattomille ja ettei kukaan menettäisi kasvojaan. Hyvä esimerkki on, jos esimerkiksi lapsi alkaa julkisella paikalla kiukuttelemaan ja kitisemään, tuntematonkin thaimaalainen alkaa heti yrittää naurattaa ja kutittelemaan lasta, että  kaikilla olisi mukavampaa ja helpompaa, että lapsi rauhoittuisi ja ettei vanhempi hermostuisi.

Ja rauhassa saa olla, omassa kerrostaloasunnossaan. Kukaan ei näe, ei huomaa, ole kiinnostunut, ei tiedä mitä teen tai mitä minulle kuuluu. Ellen ole itse yhteydessä netin tai puhelimen välityksellä ystäviin. Enkä myöskään näe muita ihmisiä, edes naapureita, saati ihmisiä ulkona, muuten kuin luikkimassa nopeasti kukin omiin kotiinsa tai kiirehtimässä tärkeisiin touhuihinsa. Thaimaassa vieraatkin ihmiset tuntuvat olevan lähempänä ja näkösällä ja voi vaikka huikata "sawadiikhaat" terassilla istuvalle naapurille, kun starttaa skootterilla matkaan.

Minkä takia meillä Suomessa sitten tuntuu olevan vallalla tällainen vihamielisyys ja meininki ylipäätään? En tiedä, mutta jotenkin tuntuu että arvopohja on murentunut jo aikaa sitten ja se millä enää tuntuu olevan merkitystä yhteiskunnallisesti on kilpailukyky ja yksilöllisesti kulutuskyky. Mutta ei siinä mitään, suomalaisia tässä ollaan ja täällä on meidän koti ja kotimaa. Omasta asenteesta on toki paljon kiinni monikin asia. 

Kaikki on niin tuttua ja uudet tuulet jo puhaltaa. Pohdin aikani bloggaamisen jatkamista jossain muodossa, mutta katsotaan sitä sitten vaikka jossain vaiheessa toisen blogin puolella. 

 Vielä kerran oikein suuri kiitos kaikille matkalla virtuaalisesti mukana olleille!